perjantai 23. kesäkuuta 2017

Yksin kotona kaksin

Tätä kaikkea sisälsi meidän viime päivät, nuo hetkeen viimeiset yksinhuoltahetkeni:















Eli,

- seesteisiä äiti-tytär -hetkiä
- ei niin seesteisiä äiti-tytär -hetkiä (ohimennen mainittuna tuntemattoman ihmisen eteisessä imettäminen ja pientaloalueella hysteeriselle vaunuvauvalle  kurkkusuorana lastenlaulujen laulaminen)
- kuvauslainan jäljiltä sotkeentunut koti. Ei ole kiinnostanut vielä tarttua rättiin, mut tänään se on tehtävä
- koirankarvoja iiiiihan joka ikisessä paikassa. Tästä ei valitettavasti voi syyttää kuvausryhmää
- Elman huoneen hyllyn järjestelyä. Nyt kun olen löytänyt olohuoneen kirjahyllyn kanssa jonkinasteisen mielenrauhan, niin pakko painia sitten seuraavan vastustajan kanssa
- äsmarketin halpiskukat, ne vaan jaksaa aina aika-ajoin yllättää - nyt löytyi mm. pioneja
- tsemppausta keittiössä. Normaalisti yksinollessani syön kuivaa ruisleipää, porkkanaa ja juustoa (ja suklaata ja jäätelöä ja suklaa-lakukuulia ja ruissipsejä ja paistettuja jauhelihaa ja...) mutta nyt jopa käytin uunia ja kastikeastioita
- voiko marjoja syödä liikaa?
- saanko teettää Elman kaikista asuista itselleni kopiot?

Sen sijaan se ei sisältänyt tätä:

- ikkuna- ja oviremonttia. VOI HYVÄT HYSSYKÄT, KAUANKO TÄSSÄ PITÄÄ VIELÄ KÄRVISTELLÄ
- vessaremontin valmistumista. VOI HYVÄT HYSSYKÄT, KAUANKO TÄSSÄ PITÄÄ VIELÄ KÄRVISTELLÄ
- Mikon reseptipostauksia. En jaksa enää capsittaa tota ylempää päivittelyä.

Nyt juhannuksen viettoon. Sitten muutama päivä nautitaan kotona olemisesta, ja ensi viikon lopulla pakataan laukut, koirat, vauva ja itsemme Punkaharjulle koko heinäkuuksi. Kämppä jää kukkavahdeille, ja mä niin toivon, että noi sata kasvia ulkona ja sisällä pysyvät hengissä elokuuhun asti. Tai muuten.

Enkä uskalla enää luvata noista kolmesta toteutumattomasta asiasta mitään, koska näyttäis siltä, että mitä enemmän lupailen, sen pidemmälle ne siirtyy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti