sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Keittiössä kerran








Se onkin varmaan se, jolla voi kuvata mun viikonloppua - keittiössä kerran. Oon meinaan TAAS kipeenä, ja jaksanut viikonloppuna käydä yläkerrassa ja keittiössä ehkä just sen kerran. Silloinkin tein suklaamuffinsseja ja otin nämä kuvat, tietty. Sellasta perus flunssa-puuhastelua.

Eli ihan hyvä siis, ettei tullut polttareita, vaikka niitä taas kuin pieni lapsi odottelin. Valmiiksi pakattu reppu selässään hän istuu pihaportailla innokas ilme kasvoillaan valmiina juhlimaan. Ja sitten illan hämärtyessä mies säälien taluttaa murtuneen ja hämmentyneen morsmaikun sisälle selittäen, että kyllä ne vielä tulee, vaikka ei tänään.

No ei nyt ihan noin, mut ei kauheen kaukana oltu.

Perjantaina tuntui ikävältä kurkussa ja nenä oli tukossa, mutta urheasti aamulla kaivoin edellisenä päivänä ostamani uudet meikit esille ja maalasin huulet ja laitoin tukan prisessaletille. Pistin ihan korkkaritkin jalkaan, koska pitäähän sitä nyt naisena olla, kun töistä tullaan hakemaan omiin polttareihin. No, ei tultu.







Nyt siis katellaan nenä räkäisenä Fargoa ja mietitään seuraavaa pakkomielteisesti seurattavaa sarjaa (vaikkakin jos totta puhutaan, niin Fargo ei oo edes mun top kympissä), syödään suklaamuffinsseja ja suunnitellaan ruoaksi katkarapukasaria.

Eilen tehtiin aivan s a i r a a n hyvää kaalisalaattia ja pitkään haudutettua lammasta, laitetaan niistä ohjetta ja kuvaa ens viikolla!

2 kommenttia:

  1. Äh, mä en koskaan kommentoi kenellekään mitään, enkä mä haluaisi sitä nytkään tehdä, mutku.
    Luin sun blogia taaksepäin ja meinasin jo kommentoida siihen postaukseen missä on huonekasveja suihkussa, mutten kehdannut. Sitten tullessani tähän asti missä kirjoitat että olet taas kipeä, mun on pakko sanoa jotain. Eka reaktiosi on varmasti hermostua aikalailla, mä en kirjoita tehdäkseni sulle pahaa oloa, vaan auttaakseni.
    Teidän suihkukoppu näyttää olevan enemmän kuin pintahomeessa ja saattaa hyvinkin olla syy sairasteluusi. Suosittelen tutkimaan asiaa homekoirien avulla.
    https://www.facebook.com/tervesisailma/photos/pb.445914378846707.-2207520000.1459544063./795337690571039/?type=3&theater

    Oon pahoillani. En liity mitenkään mihinkään, muuta ku että olen itse asunnut homeasunnossa.

    VastaaPoista
  2. Heh, älä huoli - en hermostu, mut vähän huvituin kyllä :)

    Täällä on kosteus- ja homehommat kyllä katottu ennen muuttoa ja koko kämpässä vierailee vähän väliä asiasta tietäviä. Voin vannoa ettei meidän suihkutila ole homeessa, siellä on vain remppa kesken, joten näyttää vähän rajulta. Esim. Lattiarajassa näkyvät jäljet ovat kaakelimaalin alta paljastunutta vanhaa maalia ja teipin jälkiä lattiarempan jäljiltä :)

    Mutta oikeasti kiitos huolenpidosta, ymmärrän kyllä että todella tärkeä aihe ja asuntoa ostaessani oli mulla isoin pelko juuri tuo homehomma!

    VastaaPoista