sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Hirmulintu-huoneen välttelytarina








Muutama random-napsasu tältä viikolta siinä, olkaa hyvä.

Tällä viikolla saatiin uus sauna, tai siis kiuas, mutta sitä myöten koko sauna tuntuu uudelta, ja ennen kaikkea hassun lämpimältä.

Tänään meidän piti rempata tuo yksi yläkerran huone vieraskäyttöön, mutta.... Mikko touhuaa pihalla ja mä näpytän tätä postausta aamutakki päällä, ja sen jälkeen hieman enemmän kiinnostaisi iskän naisystävän juuri tuomat hääkirjat ja -lehdet. Aion siis läppärin jälkeen siirtyä sulavasti niiden pariin ja kun mies tulee sisälle, niin leikin, etten mitään remppaa muistakaan, ja ehkä se sitten unohtuu kummaltakin.

Yksi syy tähän epäinnokkuuteen eittämättä on se, että siinä huoneessa pääsi käymään eräs pienimuotoinen lintujen Jurassic park. Sisko lähti marraskuussa poikaystävänsä kanssa kolmeksi viikoksi kaukomaille ja hajautti eläintarhansa sukulaisille. Meille napsahti lintutarha, ja näin kolme söpöä pikkutirppaa muutti tänne. Heillä oli iso häkki mukanaan, mutta toki eläinkuiskaajana ajattelin, että päästän niitä aina toviksi lentelemään pitkin heille varattua huonetta, johon rakensin kivoja linturatoja. No, kerran me jaksettiin taistella ne takaisin sinne häkkiin, ja sen jälkeen ei, joten parin viikon ajan ne hirmulinnut sai rellestää oven takana ihan vapaasti, poissuljettuna muutaman sekunnin kestoiset ruoka- ja vesivarastojen täyttötehtävät.

Mä oon vieläkin vähän hämmentynyt siitä, mihin kuntoon kolme pientä lintua voi yhden huoneen ja sen sisuskalut saada. Kakka voi ilmeisesti ilman tuulettimeen osumistakin lennellä holtittomasti, ja pikkulinnut todistettavasti haluaa tehdä remppapahvilaatikoihin pieniä oviaukkoja ja niiden taakse pesiä. Huonetta ei tietenkään ole vieläkään siivottu, vaan se on siellä ovi kiinni omassa olossaan - poissa silmistä, poissa mielestä.

Lintujen Jurassic park jäi kummittelemaan huoneeseen, ja saatan vieläkin kuulla yläkerrasta kantautuvat vaimeaa sirputusta sekä vaativaa oven naputtelua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti